Kuva: Salon kaupunki / Halikon kunnan arkisto, kuva vuodelta 1932

Kirkonseudun kehitys



Kirjoittanut: Paula Tenkanen, Helsinki (asunut Halikossa vv. 1946-68) Näet kuvat isompana klikkaamalla pikkukuvaa!
( Huom! Ellei JavaScript ole päällä, saattaa olla, että iso kuva avautuu uuteen ikkunaan ilman kuvatekstejä )


Jos joku alue Halikossa on paljon muuttunut sotien jälkeen, niin se on kirkonseutu ja sekin kahteen otteeseen. Kirkonseutu voidaan asutuksensa ja maisemallisen ulkonäkönsä puolesta jakaa kolmeen vaiheeseen vaikkapa seuraavasti.

I. Kirkonseututaajamaa ei ollut muodostunut

Kirkkomäeltä Vaskiolle päin Toijalanmäki Ennen sotia otetusta valokuvasta näkyy, että maatalousvaltaisessa kunnassa viljelyspellot ulottuivat kirkon lähistölle saakka. Harvalukuiset talot sijaitsijat viljellyn maan liepeillä lähellä kirkkoa, mäenrinteitä tai teitä. Maantie Turkuun, (Suuri Rantatie), ja rautatie halkoivat pellot. Lähinnä kirkkoa maata omistivat seurakunta ja laajemmalla alueella Joensuun kartano, jonka maille kirkko oli rakennettu. Kumpikaan ei ollut myynyt maata asutustoimintaa varten. Salitunojan molemmin puolin oli muiden kantahalikkolaisten maatiloja (mm. Uuttela, Posti, Putola, Härkä ja Keravuoreksi kutsuttu tila). Virallisesti kirkonkylää ei maarekisteriin merkittynä rekisterikylänä ole ollut. Kirkonkylä-nimitys lienee tullut käyttöön, kun kirkon lähettyvillä sijaitsivat hallinnollinen ja asiointikeskus, kunnantalo (nyk. Franssintalo), pappilat, hautausmaa ja seurakunnan omistamat rakennukset. Mistään väestötaajamasta ei voinut puhua, sillä Halikon kirkonseudun asukasluku oli v.1945 vain 50. Varsinais-Suomen ensimmäistä koulua, alunperin tytöille tarkoitettua Prestkullan kansakouluakaan (toimi nyk. seurakuntatalon paikalla), ei ollut enää vuosikymmeniin ollut kirkonseudulla, vaan koulua käytiin Kihisten kansakoulussa, joka oli aloittanut toimintansa poikakouluna v. 1872 Wiurilan kreivi August Armfeltin lahjoituksen jälkeen. Kihisten mäellä kansakoulu toimi lähes 100 vuotta.


II. Jälleenrakennusvaihe (rintamamiestonttien tyyppitalot) n. v. 1946 jälkeen

Kylä oli autio ja tyhjä Kärävuoren mäeltä Sotien jälkeen tuli ajankohtaiseksi Karjalan siirtoväen (n. 400 000 henkeä, Halikkoon n. 1 500) ja rintamamiesten asuttamistehtävä. Maata omistavat olivat luovutusvelvollisia.Tämä Suomen historian suurimmaksi maareformiksi mainittu maanjako oli valtakunnallinen.Vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain mukaan asuntotiloja muodostettiin perheellisille rintamamiehille (62 000), kaatuneiden rintamamiesten omaisille (12 000) ja luovutettujen alueiden siirtoväelle (46 000) sekä niille, jotka asutustoiminnan johdosta menettivät elinkeinonsa. Maanjakoa varten perustettiin kunnan hallinnon ulkopuolella oleva organisaatio. Maanhankintalain tärkeimmät merkitykset olivat asunto-ongelmien ratkaiseminen ja työllisyysnäkökohdat. Tilakoolla pyrittiin helpottamaan mm. elintarvikepulaa. Panostettiin viljaan ja karjaan. Kannustettiin omavaraisuuteen. Yleisesti Suomeen syntyi uusia asutusalueita, pientaloalueita, joissa omakotitonttien koko saattoi olla varsin suuri omakotitalon tarpeisiin nähden. Hyötypuutarhan lisäksi saattoi olla kasviviljelyä, mutta omakotitontin koko oli liian pieni maatilaksi. Näistä käytettiin yleisesti nimitystä rintamamiestontit. Maanviljelykseen tarkoitettuja tiloja perustettiin mm. Karjalassa maataloutta harjoittaneita evakkoja varten. Maatilojen koko saattoi olla varsin pieni (6 - 15 ha), mutta sodan jälkeisissä oloissa varsin elinkelpoisia, varsinkin jos saatu maa oli ollut hyvässä viljelyksessä.

Souvimies Tyyppitaloja isoine tontteineenKirkonseudulla luovutusvelvollisiin kuuluivat mm. seurakunta ja Åminnen eli Joensuun kartano, joka joutui luopumaan rautatien pohjoispuolella, kirkon puolella, olevista maistaan. Kirkon lähiympäristöön, mm. molemmin puolin kirkkomäkeä, erotettiin asutussuunnitelman mukaisesti 39 asuntotonttia (1 500 – 2 500 neliömetriä). Rakennuslupien myöntäminen ja valvonta kuului maanhankintalain aikana Varsinais-Suomen maanviljelysseuran asutustoimikunnan rakennusosastolle ja v:sta 1953 kuntien rakennuslautakunnille. Laki oli voimassa vuoteen 1958. Ns. tyyppitaloja rakennettiin rautatien ja Pikku-Pappilan välisellä osalla mm. Vanhan Turuntien molemmin puolin ja myös lähemmäksi Pikku-Pappilaa. V. 1947 otettu valokuva osoittaa, että Vanhan Turuntien varteen oli ensimmäisten joukossa noussut Karjalan Uudeltakirkolta evakkoon lähteneen Ulla Uutun talo, joka on vieläkin jäljellä. Myös kirkkomäen toiselle puolelle nousi pientaloalueita.

Ykköstien silta Valtatie 1 (Uusi Turuntie tai Ykköstie) valmistui Paimion ja Salon välillä v. 1952, jolloin Halikonjoen ylittävä silta otettiin käyttöön. Kuitenkin paikallisliikenne Halikon sivukylistä Saloon jatkui Vanhan Turuntien ja Toijalanmäen kautta (nyk. Lautamiehentietä ja Rikalankatua pitkin), vaikkakin Valtatie 1:lle oli v:sta 1953 lähtien ollut Vaskiontieltä suora yhdystie, mutta sitä kautta ajettuna oli vähemmän asutusta. Linja-autoliikenteen vähäisyyden johdosta oli v:sta 1944 lähtien n. 10 vuoden ajan mahdollista käyttää rantaradalla Puistokujan seisaketta (ks. Rautatie Salo-Turku).

Taloja hautausmaan alapuolella Taloja nykyisen Törnintien kohdalla Maanhankintalain tarkoitusperien johdosta kirkonseudun asutus jäi edelleenkin harvalukuiseksi. Taajamasta ei voinut puhua, vaikkakin kirkonseutu vakiintui kunnan keskustaksi. Postiosoitteeksi riitti ”Halikko kk”. Sodan jälkeisen elintarvikepulan helpottamiseksi asuintaloihin liittyi yleensä hyötypuutarha, jossa kasvatettiin esim. perunaa. Omakotitalojen omistajat kävivät pääosin ansiotyössä Salossa. Tyyppitalojen varsin suurilla tonteilla viljeltiin Halikossa yleistä sokerijuurikasta. Valtaosan töistä (harvennukset ja juurikkaiden nosto) pystyi tekemään talon oman väki. Talousrakennuksissa saatettiin kasvattaa esim. porsaita, jotka teurastettiin omaan käyttöön.

Kirkonseudulle oli muodostettu myös seppä Lähteen paja ja Tasangon maatila. Kummastakin on oma kirjoituksensa kuvineen.

Linnamäeltä Rikalanmäen suuntaan Maanhankintatiloja perustettiin muuallekin Halikkoon. Tämän ajan suurimmaksi merkitykseksi Halikossa on noussut Rikalan kalmiston löytö eräälle asutustilalle suunnitellun karjarakennuksen kaivuutöiden tuodessa esiin kolme miekkaa. Museovirasto onkin nimennyt Halikon kirkonseudun valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin kuuluvaksi. (Ks. Rikala)

Jälleenrakennusvaiheen mukainen maisema oli Halikon kirkonseudulla vallitseva vajaa parikymmentä vuotta ja alkoi kadota hiljalleen. Vielä v. 1965 otetussa ilmakuvassa näkyy varsin vähän uusia rakennuksia. Suurille ikäluokille tämä tyyppitalojen muodostama maisema tuli tutuksi. Vaikkakin tämä vaihe jäi Halikon kirkonseudulla tavallaan väliaikaiseksi, niin aikanaan se toteutti maanhankintalain tarkoituksen ja oli hyvinkin merkityksellinen sodan jälkeisissä oloissa.


III. Kirkonseudun rakennuskaavaan perustuva asuttamishanke n. v. 1955 lähtien

Kunnantalo Sotien jälkeinen lainsäädäntö lisäsi kuntien tehtäviä. Kunnantalo, nyk. Franssintalo, kävi pieneksi (korkein virkamies kunnankirjuri Frans Tarvas). Laki rakentamisesta maaseudulle annettiin 6.7.1945 ja astui voimaan 1.1.1949. Uusi kunnantalo ja virkailijain asuinrakennus valmistuivat kesäkuussa 1955. Kirkonseudulle oli jo 1947 lähtien ruvettu laatimaan rakennussuunnitelmaa, mutta sen eteneminen viivästyi vuosilla. Kirkonseudun rakennuskaava (nykyisin lainmuutoksen jälkeen kutsutaan asemakaavaksi) vahvistettiin v. 1955.

Ensiksi ryhdyttiin rakentamaan kerrostaloja kunnan sodan jälkeen omistukseensa saamalle maa-alueelle, joka oli kunnantaloa vastapäätä (rajoina puistokuja, rautatie, joki ja Vanha Turuntie). Kerrostaloihin sijoittuivat pankki, osuuskauppa ja asuntoja (v. 1956).

Ensimmäisiä kerrostaloja Rakennuskaavan vahvistamisen jälkeen kunta alkoi ostaa maata tonttivarastoksi. Postin tilan maille alkoi v. 1957 tapahtuneen maakaupan jälkeen ilmestyä omakotitaloja, varsinkin vv. 1959-60. Laajemmin rakennustoiminta lisääntyi 1960-80-luvuilla tapahtuneiden muiden maakauppojen jälkeen, kun kunta osti vanhoilta maatiloilta maata (Härkä v. 1962, Uuttela v. 1966 ja 1971, Vähätalo, Isotalo ja Kuru v. 1977 sekä Putola v. 1970 ja 1988). Kunnallisteknisiä töitä (vesi- ja viemäri) alettiin tehdä v:sta 1959 lähtien. Pelloille alkoi ilmestyä omakotitaloja ja kerrostaloja. Rintamamiestaloista poistui valtaosa tiiviimmän rakennuskannan alta. Kirkonseudun maisema alkoi muuttua. Salon läheisyys lisäsi alueen kiinnostavuutta. Asukasluku oli vuonna 2008 n. 5 000 henkeä. Merkittäviin muutoksiin kuului julkisten, kunnallisten rakennusten lisääntyminen (koulukeskus, terveystalo, lääkäritalo, liikuntahalli ym.).

Yhteiskoulu rakenteilla Viimeksi selostettu muutos johtui kunnan toimenpiteistä ja sodan jälkeisestä yleisestä rakennemuutoksesta. Yleisesti varsin agraarivaltaiseen Suomeen oli jälleenrakennusvaiheen aikana syntynyt suuri määrä ”ylisuuria” omakotitontteja ja pieniä maatiloja. Halikossa toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta sai v. 1940 54 %, v. 1950 42 % , v. 1960 32 %, v. 1970 18 % ja 1975 12 %. Sodan jälkeen pyrittiin varojen puitteissa kouluttamaan perheiden lapsia. Jo 1950-luvulla oli nähtävissä, ettei maatiloille ollut tulossa jatkajia. Rakennemuutos 1960-luvulla johti koulutetun nuoremman väen maaltamuuttoon kaupunkeihin ja jopa maastamuuttoon sekä maatalouden ylituotantoon. Niinpä vuonna 1969 säädetyllä pellonvarauslailla pyrittiin vähentämään ylituotantoa. Maatilan omistajalle maksettiin korvausta siitä, että hän sitoutui jättämään pellot viljelemättä (pellonvaraussopimus, ”pakettipellot”) tai metsittämään peltoalan.

Nykyisestä kirkonseudun useiden kylien yhteen kasvaneesta alueesta käytetään edelleen nimitystä Halikon kirkonkylä. Vuosikymmeniä se olikin ollut Halikon kunnan keskusta, kuntaliitosten jälkeen osa Salon kaupunkia.

Lähteet:
Reijo Hinkka: Halikon historia II, Salo 1985
Heikki Koski: Halikon kunta 1867 – 1966, Salo 1967
Åke W. Särkinen: Halikon kirkonkylän kehitys, Turku 2008
Åke W. Särkinen: Ylirakennusmestari muistelee, 2. painos 2003
Oiva Turpeisen osuus teoksessa: Silloin kerran kultainen nuoruus,
elämä Suomessa vuosina 1944­ 1956
Veikko Vennonen: Muistojen opinahjo, Salo 2006
Museoviraston Halikkoa koskevat nettisivut

Ykköstien silta Vaskion suunnalta kirkkomäen suuntaan Taustalla v. 1962 valmistunut lääkäritalo Toijalanmäki Toijalanmäeltä Postin peltoa ja Toijalanmäkeä Vanhan Turuntien ja Vaskiontien risteyksestä Taloja Salituntien varrella Koulukeskus rakenteilla Kirkonseutua ykköstien suunnalta Vanhat talot poistuvat Härän aluetta Putolan suunnalta Putolaa 1994 Putolan peltoja Kirkonkylää 1966 Kirkonkylää 2014 Nyk.Lautamiehentieltä Nyk.Lautamiehentien ja Salituntien kulma Kulttuurimaisemaa Uimapaikka Uimapaikassa
Katso myös:
-Tasangon maatila
-Lähteen paja