Nykyinen Salo

Nykyinen Salo on 55 000 asukkaan kaupunki Lounais-Suomessa, pinta-alaltaan noin 2 000 neliökilometriä.
Nykyinen Salon kaupunki syntyi kun entinen Salo ja yhdeksän ympäröivää kuntaa lakkautettiin ja yhdistettiin uudeksi Salon kaupungiksi vuoden 2009 alussa. Salon kaupunginvaltuusto sekä Halikon, Kiikalan, Kiskon, Kuusjoen, Muurlan, Perniön, Perttelin, Suomusjärven ja Särkisalon kunnanvaltuustot päättivät kuntaliitoksesta 11. kesäkuuta 2007 pohjautuen sisäasiainministeriön asettaman kuntajakoselvittäjä Arto Kosken toukokuun alussa julkistamaan selvitystyöhön. Uusi Salo otti käyttöön entisen Halikon kunnan vaakunan. Siinä esiintyvät Salon seudulla luontaisenakin kasvava tammi ja alueella vaikuttaneen Horn-suvun tunnus, sarvi.

Tällä sivulla tutustumme Salon kaupungin keskustaajamaan.

Huomioithan myös "MuuttuvaSalo" -osuuden linkkivalikosta!

Pauli Lahtinen on ikuistanut Salon
kaupungintalon seutua maaliskuussa
vuonna 2010 ja vuonna 2012, KLIKKAA
KUVAA OIKEALLA, kuva aukeaa isompana
uuteen ikkunaan!

 
Vuohensaari - Salon Helmi!

Vuohensaari on Salon edustalla Halikonlahdella oleva saari ja siellä sijaitsevat Salon kaupungin leirintäalue ja uimaranta. Siellä toimii myös kesäteatteri. Vuohensaari kuului alun perin Halikkoon vuoteen 1932 saakka. Vuohensaari oli suosittu ulkoilualue sotien jälkeen jolloin sinne päästin venekuljetuksella kun siltaa ei ollut vielä. Vesiliikenne loppui vuonna 1961 ja pengertie ja silta valmistuivat.

Salon Vuohensaaressa on ollut luontopolku jo 1980 -luvun alkupuolelta asti.
Luontopolkukierros alkaa tanssilavan luona olevan infotaulun luota, kiertää vanhassa metsässä, niityllä, rannalla ja kalliolla.
Luontopolku on tarkoitettu kaikille luonnonystäville, jotka haluavat tutustua lähiluontoon kiirettä, katsellen ja kuunnellen luontoa.
Alla muutama kuva metsäosuudelta ja sen jälkeen muualta Vuohensaaresta.
 
Jäidenlähtö Salonjoesta

Asia, joka ylittää uutiskynnyksen jopa valtakunnallisissa medioissa lähes joka vuosi...

Pääsiäisenä 2010 Uskelanjoen (Salonjoen) vedenpinta nousi kaupungin keskustassa liki pari metriä, rakennusten kellareihin alkoi tulvia vettä. Suuri yleisöjoukko seurasi koko päivän tapahtumaa. Jäämassa joessa pysyi pitkään lähes liikkumatta.
 
Tulvivasta Salonjoesta kuvia myös Arkisto-sivulla!