Yritystoimintaa Halikossa, osa 1

Aloitamme maakauppiaista ja kauppias Löfgrenistä.
Sarjan myöhemmin julkaistavassa kakkososassa
tutustumme osuustoimintaan ja kolmannessa osassa
muuhun yritystoimintaan Halikossa.

lofgrenintalovr2
Löfgrenien talo 1900-luvun alussa. Vasemmassa reunassa näkyvä rakennus on myöhemmin purettu. Oikeassa reunassa näkyy kaupan sisäänkäynti.
Henkilöistä vasemmalla Halikon Sähköyhtiön johtaja V. A. Jääskeläinen ja kauppias Sven Löfgren.


Näet kuvat isompana klikkaamalla pikkukuvaa!
( Huom! Ellei JavaScript ole päällä, saattaa olla, että iso kuva avautuu uuteen ikkunaan ilman kuvatekstejä )

Kauppias G.S.Löfgren

Maakaupan avaamiseen vaadittiin 1870-luvulla kuvernöörin lupa ja kuntakokouksen puolto. Halikon ensimmäinen kauppias oli Puotilan Brobackan torppari ”karvari” Lindstén ja hän sai maakaupan avaamisluvan keväällä 1871. Samalla vuosikymmenellä ryhtyi maakauppiaaksi Halikossa viisi henkilöä.

Turun Lehdessä kesällä 1885 mainitaan eräässä artikkelissa mm. seuraavaa:
”Kauppa-puoteja pienessä kunnassamme on koko 8 kappaletta, ja ihmetellä täytyy, mitenkä ne kaikki tulewat toimeen, kun tiedetään, että Salon kauppalan lukuisista kauppapuodeissa halikkolaiset käywät ahkerasti: Turkuun ei heillä ole enää juuri muuta asiaa, kuin myymään tuotteitaan, joista etenkin wiljawarat owat saaneet hywän maineen. Myöskin wiinatawaraa tuodaan Turusta, mutta saadaanpa sitä omastakin pitäjästä sekä Salosta, joissa kaikkialla sillä on hywä menekki. Jopa salakapakoitsiakin on ilmaantunut, mutta pikainen rangaistus on lopettanut tämän häpeällisen toimen, on peloittanut muitakin siihen ryhtymästä”

Gustaf Wilhelm Löfren oli nahkuri ja maakauppias. Parkitsemisaltaat olivat Löfgrenien talon pihalla puutarhan puolella. Kellariakin käytettiin nahkurin töihin. Nahkurin toimen ohella hän oli maakauppias, mikä tarkoitti sitä, että hän oli vuokrannut Halikon kirkkoherralta pappilan maat harjoittaen maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hänellä oli hevosia, lehmiä, sikoja, lampaita ja kanoja ym. Hän myi eri viljalajikkeita, lihaa, maitoa, villalankaa, kananmunia ym. Poika Gustaf Sven auttoi isäänsä ja otti vähitellen vastuun toiminnasta. Gustaf Wilhelm oli jo 81-vuotias, kun hänen poikansa Gustaf Sven myi kaiken maatalouteen liittyvän 11.5.1909 pidetyllä huutokaupalla ja keskittyi nahkuriliikkeen, sekatavara- ja siirtomaatavarakaupn pitämiseen. Löfgrenien taloon oli tehty myymälä ja sitä varten uusi sisäänkäynti. Nyt myytävät tavarat ostettiin muualta. Pappilan peltojen vuokrauksesta luovuttiin.

Harva kauppias saavutti vakiintuneen aseman.

Yksi harvoista vakiintuneen aseman saavuttaneista kauppiaista oli isänsä nahkuriliikkeen jatkaja ja maakauppias Gustaf Sven Löfgren joka piti kauppaa vuodesta 1892 aina 1930-luvulle. Nahkuri ja kauppias Gustaf Wilhelm Löfgrenillä (1828-1913) ja hänen vaimollaan Vilhelmiina os. Ali-Simola (1841-1920) oli seitsemän lasta. Näistä Gustaf Sven (Venne tai Vennu) (1867-1933) jatkoi kauppiaana Löfgrenien talossa isänsä jälkeen. Sven oli poikamies.
Svenin luona asui ja työskenteli hänen veljensä Gustaf Henrik Louhen poika Lauri Louhi. Lauri Louhi oli sikäli erikoisasemassa, että hänellä oli veljen poikana oma huone päärakennuksessa. Muut apulaiset asuivat väentuvassa.

Kaupan tavaravalikoima käsitti lähes kaikkea mahdollista: kahvit, sokerit, suolat, jauhot , mausteet ym elintarvikkeet ja lisäksi paljon muuta. Seurakunta ja yhdistykset ostivat kaikki paperitarvikkeensa Löfgrenin kaupasta, seurakunta lisäksi kirkon kynttilät. Rakennustarvikkeita, öljyä, saippuaa, valjaita ja niiden osia, työkaluja, perunain siemeniä, maatalouskoneita ja niiden osia, kankaita ym ym
Löfgren jatkoi isänsä nahkurinverstasliikettä kauppiaana olon ohella, verstas oli samassa pihapiirissä. Verstaan yhteydessä oli myös liimatehdas, jossa valmistettiin pitkänomaisista levyistä ns. kuumaa liimaa.
Sven Löfgren oli pappilan maiden vuokraaja. Piharakennuksessa sijaitsi pakari, jossa leivottiin leivät. Karjakko asui piharakennuksessa.
Klikkaa ilmakuvaa vasemmalla!

Kauppiaalla oli yksi paikkakunnan ensimmäisistä puhelimista. Päätoimensa ohella hän oli kunnan rahastonhoitajana ja kirkkohallintokunnan jäsen ja mukana myös monisssa muissa luottamustoimissa. Kunnanvaltuutettuna vuonna 1921.
Suojeluskunnan rahastonhoitajana. Löfgren oli aktiivinen nuorisoseurassa ja hän oli Halikon Nuorisoseuran johtokunnassa seuraa perustettaessa v.1891 Hän toimi myös Uusi Aura -lehden asiamiehenä ja kirjeenvaihtajana.

Klikkaa kuvat suuremmaksi:

Sattuvasti sanottua.

Kerttu Lehtonen, o.s. Lehtisalo ( Svenin veljen tytär) on kertonut olleensa nuorena tyttönä jonkin aikaa Halikossa Venne-sedän (Svenin) apuna. Tehtäviin kuului auttaa sekä taloustöissä että myydä kaupassa. Hän muisti, miten joku asiakas oli kysynyt liikkeessä Venne-sedältä:
"Ovak teiän jauho karvassi?"
Kauppias oli vastannut:
"Karva myyrä erittäisi!"
Kerttu oli joskus aikoinaan hiukan nolona jutellut miniälleen, miten hän ei oikeastaan pitänyt oleskelustaan Sven Löfgrenin luona, kun Venne-setä oli niin kova kiroilemaan. Tosin Kerttu kyllä sanoi moneen kertaan, että sedän kiroilu ei ollut sellaista kuin kiroileminen yleensä ymmärretään, vaan pikemminkin "hyväntahtoista, hymyssä suin tapahtuvaa manailemista". Se oli samanlaista kuin sanoisi "voi voi sentaan". Tavallisin muoto oli tuplana nopeasti sanottu "perkele-perkele". Joku tuttava muisteli lukeneensa oikein painetusta sanasta sananparren: "Kaksittain niitä kuin Löfgreenin perkeleet".

Omistaja vaihtuu

Sven Löfgrenin kuoleman jälkeen vuonna 1933 talo myytiin huutokaupalla, ja sen osti edullisesti Frans Nummila (1883-1962). Nummila oli aikaisemmin, toimiessaan kunnan kirjurina, asunut kadun toisella puolella olevassa kunnantalossa, jota nykyään sanotaan hänen mukaansa Fransin taloksi. Nummilan pariskunnalla oli vuonna 1916 syntynyt tytär Aino, josta tuli huomattava kotiseutuihminen ja vaikuttaja.
Nummila vuokrasi kauppatilan vajaa vuosikymmentä myöhemmin Salon Säästöpankille konttoriksi.
Salon Säästöpankki avasi toimipaikan 1942 ja Nummila nimitettiin konttorin johtajaksi. Säästöpankin oma toimitalo valmistui kirkonkylään vuonna 1956 Nykyään tämä Halikon kirkonkylän vanhin talo on suojeltu.
Entinen kauppa ja pankki on nykyään yksityiskoti.

Aino Nummilan muistoja kaupasta ja kaupparakennuksesta vuodelta 1933

- Sven (Vennu) Löfgrenillä oli kauppa ja nahkurinliike, ajoittain hän oli myös pappiloiden vuokraaja. Kun tultiin alhaalta päin Turuntieltä, avautui vasemmalla kaupan piha. Sen oikeassa reunassa oli hevospuomi. Aluksi se oli mahtava hirsi, jota hevoset olivat kalunneet kuopille, myöhemmin se oli paksu metalliputki. Koko tontin ympäröi piikkilanka-aita. Kun mentiin kauppaan, oli noustava kiviportaat. Ylinnä oli iso laakea kivi. Sitten oli pariovet ja niiden yläpuolella peltinen kaareva katos. Kiviportaitten reunassa oli rautakaiteet. Kun kauppias Löfgren lasitti ikkunoita asiakkailleen, pudotettiin tähteeksi jääneet lasinpalat puutarhanpuoleisen kaiteen yli. Siitä portaitten alareunasta käännyttiin puutarhan puolelle, ja aivan pian kivijalassa oli ovi, josta mentiin alustan öljykellariin.

-Sähkö ei ollut vielä yleinen ja kaikki pienissä mökeissä, esim. Rikalassa tai kirkkokallion juurella asuvat, ostivat lamppuöljyn kaupasta. Astia oli yleensä kuin makuulla oleva peltikannu, jonka yläosassa oli aukko öljyn mennä ja kahva, josta astiaa kannettiin. Muistelen, että niihin sopi kaksi litraa öljyä.

- Löfgrenin talo oli tehty suurien kivien varaan. Alusta oli korkea, eikä siellä jäätynyt mikään. Pihan puoleisessa päässä alustaa oli muurattu kookas perunakellari kaksinkertaisine ovineen, ja puurappuset johtivat sieltä keittiön eteiseen. On oletettavaa, että rakennukseen oli tehty huone kerrallaan. Kun meidän aikanamme jotain korjattiin, oli esim. nykyisessä kulmahuoneessa, kirjastossani, hirren päällä rappaus.

- Puhelinnumero oli 45. Se tuli Salon keskuksesta, sillä Halikossa ei vielä silloin ollut puhelinkeskusta. Muistan, että kun tulimme tänne, ei voinut tuulettaa kuin ovesta. Kauppias oli vaatinut, että ikkunat oli kitattava kiinni, eivätkä naiset saaneet joutavia siivoustöitä tehdä.

Kiitokset

Pääosan tekstistä on kirjoittanut Tero Elomaa, jolle suuret kiitokset avusta,
kiitos myös Sirpa Routasalolle!
Muina lähteinä käytetty mm. Halikon historia II, Reijo Hinkka 1984, sekä www.kansalliskirjasto.fi.
Tekstin ja kuvat eri lähteistä koonnut Pauli Lahtinen