Angelniemen kirkko

 Angelniemen kirkon arkiston asiakirjat kertowat, että Angelniemen ensimäinen kirkko on rakennettu 16-sataluwun keskipaikoilla. Sen waiheista ei enempää tunneta.
   Wuonna 1771 huomattiin kirkko niin rappeutuneeksi, että se waatii perinpohjaisen uudistuksen. Halikon emäseurakunnan silloinen kirkkoherra Eric Widenius, jonka oli huolehdittawa myös kappelinsa Angelniemen asioista, kääntyi, neljän kappelista walitun edustajan kanssa, Teijon tehtaan omistajan, wuorineuwos Jacob Kiik'in puoleen, koska hän omisti myös Kalfsnäs'in (Sapalahden) säteritilan, jonka maalla wanha kirkko sijaitsi. Hänen lupaansa ja apuansa pyydettiin kirkon uudistamiseen.
   Angelniemen kirkonkokoukselle 3 p. marraskuuta 1771 antamassaan esityksessä ilmoittaa mainittu herra wuorineuwos, ettei hän ole kahtonut kieltää niin „kristillistä edesottamista", waan päinwastoin, jos seurakuntalaiset ystäwällisesti hänen asettamiinsa ehtoihin, hänelle ja jälkeläisilleen tulewista eduista, y. m. suostuwat, hän sekä lahjoittaa kirkkoa ja hautuumaata warten tarwittawan maan, että myös walwoo ja awustaa kyseenäolewaa rakennusta. Hänen ehtonsä oliwat seuraawat:
 1) Wiitaten Kirkkolakiin „Jus patronatus" (papinotto-oikeuden) saamisesta tällaisessa tapauksessa, hän kuitenkaan, säilyttääkseen seurakuntalaisten luottamuksen ja ystäwyyden, ei tahdo pyytää muuta etua kuin että hän ja jälkeläisensä saawat kappalais ja lukkariwaaleissa äänestää 1/? kappelin koko äänimäärästä, huolimatta siitä, että kaikki tilalliset ottawatkin osaa palkkauksiin samoin kuin tähhänkin asti.
   2) Konsistorin päätöksen mukaan 13 päiwältä helmikuuta 1710 saadaan Teijon tehtaan ruumiit edelleen wapaasti haudata Angelneimen hautuumaahan.
   3) Teison tehtaan wäestölle warataan kirkossa 2 penkkiä kumpaakin sukupuolta warten. Samoin Sapalahden säterille, waikka se kuuluukin Kemiön seurakuntaan, ? ? samassa suhteessa kuin seurakunnan muillekin tiloille.
   4) Waikka useat asetukset säätäwät hautausmaihin hautaamisen, on täällä kuitenkin aikojen kuluessa kirkkoon haudattu niin paljon, ettei enää, kuolleiden luita liikuttamatta, woi mitään hautasijaa kirkossa saada, esitän siis, että seurakuntalaiset päättäisiwät, ettei uuteen kirkkoon enää ketään haudattaisi, epäterweellisen ilman ja siitä johtuwan kiwulloisuuden wälttämiseksi. Niin saisiwat kirkon penkitkin olla paikoillaan. Mutta jos kuitenkin joku tahtoisi tulla kirkkoon haudatuksi, olisi siitä määrättäwä maksu 5 l. 10 kertaa suuremmaksi kuin hautasijasta hautuumaahan, niin kirkkokin sen kautta saisi lisätuloja.
   Nämät „kohtuulliset" ehtonsa pyytää herra wuorineuwos kirkonkokoukselle esitettäwiksi, pöytäkirjaan otettawiksi ja lähetettäwiksi konsistorin wahwistettawiksi. Konsistori ei ainakaan ensimäistä niistä hywäksynyt, mutta Ruotsin kuningas sen teki.
   Kirkko rakennettiin sitte turkulaisen rakennusmestarin, Matts Åkerblomin johdolla wuonna 1772 nykyiseen suuruuteensa: 33 1/3 kyyn. pitkäksi, 18 1/4 kyyn. leweäksi ja 9 k. 7 tuum. korkeaksi, niin että siihen mahtuu noin 300 henkilöä. Samana wuonna, 8 p. marraskuuta wihittiin kirkko ja nimitettiin „Eric" seurakunnan edellömainiun innokkaan kirkkoherran Eric Wideniuksen mukaan ja hänen muistokseen. Wihkijänä oli piispa Carl Fredrik Wennarder'in puolesta ja määräämänsä Perniön rowasti Anders Gadolin.
   Samana päiwänä pidetyssä kirkonkokouksessa päätettiin myös uuden kirkon penkkijako, — joka sitte uudistettiin 15 p. helmik. 1863, — hautojen sijoitus y. m.
   Wuonna 1862 lahjoitti Sapalahden kartanon silloinen omistaja luutnantti, „1808 wuoden sodassa läpiammuttu weteraani“ Maurits Bremer Angeluiemen kappeliseurakunman hautuumaan laajentamiseksi ikiajoiksi erään omistamansa, kirkkomaan wierellä sijaitsewan torpan pellon, ynnä sitäpaitsi maata niin paljon, että kirkkomaan aidat molemmilta puolilta woidaan jatkaa meren rantaan asti. Tämä sillä nimenomaisella, lahjoituskirjaan merkityllä, ehdolla, että maalla kaswawia isompia puita ei saa poishakata waan painwastoin hoitaa kunnes ne wanhuus tai kuiwuus tappaa.- Samana wuonna antoi mainittu luutnantti omalla laskun mukaan 500 hopearuplaan nousseella, kustannuk- sellaan harmaalla öljywärillä maalatulla konepaperilla werhota kirkon, sakastin ja eteisen seinät. Kaikki muutkin maalaukset ja kultaukset kirkossa uudistettiin samalla.
   Wuonna 1884 lahjoitti jälleen Sapalahden kartanon omistaja, maanwiljelijä J. E. G. Pettersson kirkolle 2 lämmityskaminia, toisen kirkkoa, toisen sakastia warten. Wuonna 1896 hän taas laitatti uudestaan kuorin lattian, alttaripöydän ja -kehän.
   Alttaritaulun, joka kuwaa Kristuksen kirkastamista, on maalannut taiteilija, rouwa A. Såltin ja w. 1897 kirkolle lahjoittanut kirkonisännöitsijä, rustitilallinen O. W. Bergroth Päärnäspäästä. Entinen, Ehtoollisen asettamista kuwaawa alttaritaulu, on siirretty eteiseen.
   Wuonna 1898 hankittiin kirkkoon lahjoitusten kautta kertyneillä waroilla I. Zachariassen'in tekemät, 6 äänikertaiset, 3,400 mk. maksawat urut.
Kaksi kaunista, wanhanaikuista kristallikruunua on kirkossa, toinen leski Eewa Hollmén'in Walttilasta lahjoittama w. 1898. Kolmas samallainen on sinne luwattu.
   Wielä on kirkossa sakastin owen yläpuolella kummallinen maalaus. Se kuwaa Kristusta ristiinsä nojaawana. Läwistetystä kyljestä wuotaa weri enkelin pitämään maljaan. Ristin juurella on käärme y. m. Milloin ja mistä se on kirkkoon tullut, ei tiedetä.
   Niin ihanalla paikalla n. s. „Karhuselän" niemekkeellä ikipuiden siimeksessä kuin sijaitseekin Angelniemen kirkko, niin epamukawa on se, syrjäisen asemansa wuoksi, käytännössä. Waan muutamia asuntoja on sen lähellä. Pappilakin on puolen peninkulman päässä, pahan tien takana. Suurin osa seurakuntaa on wesien takana.
   On usein ollut kysymys kirkon muuttamisesta mannermaan puolelle, m. m. w. 1881. Silloin oli osa kappeliseurakunnan talonomistajia ilmoittanut aikowansa pyytää eroa kappelista ja yhdistyä Halikon emäseurakuntaan. Kun asianomaisessa kirkonkokouksessa enemmistö kuitenkin eroa wastusti, ilmoittiwat eronhaluiset „että he wast'edeskin oliwat taipuwaiset Angelniemen seurakunnan yhteydessä pysymään, jos kirkko — mikä heidän mielestänsä ei olisi muuta kuin oikeuden mukaista - muutettaisi Kokkilan kylän maan päälle, jolloin se olisi sijoitettu, kuten sananlaskukin lausuu, keskelle kylää ja pitiwät he tämän muutoksen sitä luonnollisempana kun suurempi osa seurakuntaa, sekä manttaalin, että wäkiluwun suhteen myöskin on mantereen puolella, johon esitykseen muut seurakuntalaiset tahtoiwat myöntyä ainoastaan sillä ehdolla, että asianomaiset muutoksen esittäjät jakawat rasituksen tästä keskenänsä, sekä toimittawat maata niinhywin kirkkoa kuin hautausmaata warten, mika waatimus taas hakijain mielestä ei suinkaan ollut millekään oikeuden kannalle perustettu ja johon heidän siis ei myöstään sopinut suostua".
   Asia päätettiin wedota tuomiokapituliin. Mikä päätös sieltä tuli, ei asiakirjoista näy. Se tietysti raukesi.
   Kirkonkokouksessa 23 p:ltä elokuuta 1908 oli kirkon siirto taas esillä. Siirtoa haluttiin silloin m. m. nykyisen wähentyneen kirkonkäynnin parantamiseksi. Siirto arweltiin kuitenkin tulewan hywin kalliiksi, waikka wapaaehtoista awustustakin saataisi. Eikä silloin huomioon otettu sitäkään seikkaa, että kirkkoa ei siirretä niintuin heinälatoa. Siihen tarwitaan hallituksen lupa ja sitä ei warmaankaan nykyisen rappeutuneen puukirkon siirtämiseen annettaisi, waan olisi kokowaan uusi kirkko rakennettawa.
   Äänestyksessä kannatti siirtoa 22 äänestäjää 263: 40:lla ja wastusti 25 äänestäjää 1,497: 35:llä. Niin asia taasen raukesi. Mutta sitkeähenkisenä ei sitä kuolemaan saatu. Waan aina kun tulee kysymys pienemmästäkin kirkon korjauksesta, niin samalla nousee puhe sen siirrosta. Perinpohjaisen korjauksen se nykyään waatisikin. Ja kun siihen kerran todenteolla ryhtyä aiotaan, silloin on tarpeellista tarkoin punnita, kaikki asianhaarat huomioon ottaen, kumpi on edullisempi, nykyisen kirkon korjausko, wai uuden rakennuttaminen uuteen paikkaan. Mikä wuosisata ja mikä sukupolwi se on, joka näissä asioissa päätöksiä tekee, emme tiedä. Mutta sen tiedämme, että kun suwisunnuntaina Angelniemen kirkon alttarilta awoimen pääowen ja sen edustalla kaswawan kauniin metsikön hiljalleen heiluwien oksien lomitse, katselee meren lewottomien aaltojen lakkaamatonta loisketta ja kuuntelee hau tausmaan lintujen laulun säestämää hiljaista urkujen soittoa, niin woi warmasti sanoa, että ihanampaa paikkaa, luonnon puolesta ei Angelniemen kirkolle ja sitä ympäröiwälle hautausmaalle koskaan löydetä.
   Kun 15 wuotta takaperin, wastawihittynä pappina, laiwalla Turusta olin matkalla tähän seurakuntaan ensimäistä wirkaani wastaanottamaan, oli tulewan temppelini torni ensimäinen, joka peninkuimien päähän merelle näkywänä minut terwetulleeksi wiittasi. Ja jos elämäni wiimeinen työpäiwä kerran on täällä päättymään määrätty, niin mielelläni olen siitä samasta tornista kaikuwan kellon soitossa sen juurelle ikuiseen lepoon laskeuwa. Keweä on uinua kahden waahteran wälillä Angelniemen ihanassa kirkkomaassa.

               K. S. T.