"Jo Gustaf Mauritz Armfelt suunnitteli v.1811 kirkon laajennuksen yhteydessä jonkinlaisen pylväskoristuksen laittamista kirkon eteläiselle puolelle, joka on Åminneen päin, ja hän toimitti siihen piirustuksetkin, jotka teki tunnettu italialainen arkkitehti C.Bassi. Työ jäi silloin kuitenkin tekemättä, sillä hän kuoli jo v.1814, ennenkuin kirkon rakennustyöt olivat päättyneet. Hänen poikansa, kreivi Gustaf Magnus Armfelt katsoi kuitenkin, että hän oli velvollinen rakentamaan tuon portiikin ja toteuttikin päätöksensä v.1834.
Tämä pylväsrakennus käsitti neljä tiileistä muurattua ja rapattua, valtavaa egyptiläistä pylvästä, jotka kannattivat pientä katosta, ja oli se todella kaunistuksena kirkolle. Jonkun vuoden päästä kaipasi tämä laitos hiukan korjausta, mutta pitäjäläiset kieltäytyivät sitä kunnossapitämästä. Tästä valitti silloin kirkkoherra D.J.Wegelius kuvernöörinvirastoon, joka vuorostaan pyysi selitystä Halikon seurakunnalta. Tätä selitystä valittiin antamaan Juho Mikonpoika Pailinna, joka huomautti, että seurakunnalla ei ollut portiikin ylläpidon kanssa mitään tekemistä, koska se pikemminkin oli katsottava vain Armfeltien sukuhaudan koristukseksi. Kuvernöörinviraston päätöksellä 6/2 1839 halikkolaiset velvoitettiin kuitenkin pitämään portiikko kunnossa. Niinpä he sitten tyytyivätkin tähän päätökseen ja päättivät aina kulloinkin huutokaupalla tarjota sen korjauksen vähimmän vaativalle.
|
Kun v.1876 ryhdyttiin tavallista laajempiin kirkonkorjaustöihin, niin
suunniteltiin taas portiikin eli "Kaunistuksen" poistamista, kun se muka tuli seurakunnalle kovin kalliiksi ja oli sitä paitsi "hengenvaarallinen", koska siitä oli havaittu putoilevan suuria kappaleita alas. Tällä kertaa ei sitä kuitenkaan vielä saatu pois, mutta v. 1887 hyökättiin taas uudella, suorastaan liikuttavalla innolla "Kaunistuksen" kimppuun. Silloin päätettiin kyseessäoleva pylvästö hajoittaa ja sijalle rakentaa "uusi ajanmukainen ja kirkkoa kaunistava eteinen". Työn suorittaminen uskottiin komitealle, johon tulivat kreivi August Armfelt Viurlasta, kunnankirjuri G.A.Lindelöf, sekä maanviljelijät K.W.Holmen Piintilästä ja E.J.Cavenius Tavolasta. Päätöstä ei kuitenkaan toteutettu heti, vaan käännyttiin pari vuotta myöhemmin ensin Åminnen uuden omistajan , kreivi Carl Alex. Armfeltin puoleen esityksellä, että hän ottaisi huolehtiakseen portiikin kunnossapidosta. Hän katsoi kuitenkin, että seurakunta oli velvollinen pitämään kunnossa saamansa lahjan, mutta että hän tietenkin suostuisi ottamaan osaa manttaalin mukaan. Huolimatta kaikesta kuitenkin tehty hajoittamispäätös päätettiin panna toimeen, jota varten samassa tilaisuudessa kunnankirjuri G.A.Lindelöf lahjoitti 200 markkaa. Niin tämä kuuluisan Bassin piirtämä, kirkkoa todella kaunistava portiikki v. 1891 hajoitettiin pelkästään lapsellisista tunnesyistä ja sijalle rakennettiin se ruma portaali, joka siinä nykyään on."
|