Runsaat sata vuotta sitten automobiilin
(auton) käyttö alkoi lisääntymään
myös Salon seudulla.
Salolaisen kauppias Hurstin T-ford, kuva ennen 1920-lukua.
Muita autokuvia ym. sivulla Historiaa kuvina
======
Sivun ylläpitäjä pyytää anteeksi, mikäli tekstissä on virheitä, tämän puhtaaksikirjoittaminen oli useamman tunnin työ ja aina en tiennyt, tulkitsinko vanhaa tekstiä aivan tarkalleen oikein...
PL
|
|
Esitys.
automobiilistä jalankulkian kannalta katsottuna.
Kirj. Etti Joutsen.
Kun minä nyt alan kertoa teille automobiilistä, teen sen siinä mielessä, että ainakin kaikki apostolin kyydillä kulkijat yhtywät esittämiini mielipiteisiin.
Sellaiselle ihmiselle, jolla ei ole automobiiltä itsellään, waikuttaa automobiili yliwoimaisen luonnonwoiman tawoin ja tekee wäliin ratki kiusallisen waikutuksen. Automobiili on hänen mielestään jonkinmoinen Juggernautin sotawaunu, joka on rakennettu ja walmistettu juuri jalankuljijan pään menoksi. Kuten jokainen tiedämme, on automobiili sellainen nelipyöräinen ajowehje, joka kulkee eteenpäin ja taaksepäin — silloin kuin se kulkee — suurimman osan ajasta wiettää se jossakin mekaanisessa werstassa remontin ja paikkauksen alaisena.
Tahdomme tässä alussa puhua automobiilistä kulkuneuwona ja myöskin kaikkien luotujen peljätyswehkeenä.
Kulkuneuwona sitä käytetään ajossa sekä kaupungeissa, että maaseudulla. Kaupungin wilkasliikkeisimmillä paikoilla sillä ajetaan tawallisimmin 90 — 100 kilometrin tuntinopeudella. Wähän waljemmillä paikoilla woi tuntinopeus olla wain 50 kilometriä. Ja kun sen kanssa mennään harwaan asutulla seudulla, mailla jossa ei ole ristinsielua wirstojen matkalla, woi tuntinopeus olla waan 20 — 30 kilometriä. Jalankulkijoita monta kertaa ihmetyttää se, miksi juuri wäentungoksissa on laskettawa täydellä wauhdilla, mutta siihen ei ole helppo keksiä tepsiwää ja tyhjentäwää wastausta. Allekirjoittaneen mielestä on syy kowaan ajoon kaupungeissa etsittäwä efektin hausta ja siitä, että woidaan paremmin näyttää suurelle yleisölle automobiilin kulkumahdollisuuksia.
Kun lähdetään maaseudulle ajamaan, on heti lähdettäessä otettawa huomioon se, että rahalompakossa on paljon seteleitä mahdollisten yliajojen ja wahinkojen korwaamista warten. Ja selwyyden wuoksi owat automobiilillä ajajat jaettawat kolmeen eri luokkaan, nimittäin:
Ensiksi: Mesenaatit, jotka ajawat omalla autollaan täysinäinen rahalompakko powitaskussa.
Toiseksi: Wähemmin rikkaat, jotka ajawat wanhemman mallisella automobiilillä tai wuokra-autolla ja koettawat käräjänkäynillä ja rettelöimisellä wähentää wahingonkorwausmäärien suurutta. Heillä on taskussa ainoastaan ohut lompakko pegamoidista tai lammasnahasta.
Kolmanneksi: Tawalliset wuokra-autolla ajajat, jotka ainoastaan harwoin hairahtuwat siihen lystiin. He koettawat hywillä puheilla ja joskus waunun nopeudellakin selwitä koko jupakasta. Heillä on waan tawallinen kukkaro housuntaskussa, jossa on jokusia nikkeli- ja risaisia paperimarkkoja.
Jos ensiksi mainittu rikas mesenaatti istuu automobiilissään ja kulettaja ajaa esim. lehmän yli, niin ei kulettajan tarwitse joka tapauksessa seisauttaa waunuakaan waan yliolkaisesti heittää tämä rikas mies jonkin kokonaisen setelitukon lehmän omistajalle, joka suruissaan itkee jollottaa tienposkessa katkennut nuoranpätkä kädessään.
Wähemmän rikas, sen pienemmän lompakon omistaja, antaa haastaa itsensä sopimattomasta lehmän yliajosta raastupaan, korkean raadin eteen tuomittawaksi ja antaa Oikeuden määrätä maksettawan korwauksen suuruus.
Tawallinen ihminen koettaa keksiä asiassa monenmoisia werukkeita ja saiwarteluja .... soitettiin signaali torwea ... yritettiin ottaa — ... asia oli suoranainen tapaturma ... ja kelpasiwathan lihat ja nahka j.n.e. Ja wasta monien kommerwenkkien ja mutkien kautta tapahtuu tällöin suoritus.
Peljätyswehkeenä on automobili aika tehokas ja waikuttaa ainakin nuoriin hewosiin ja heikkohermoisiin ihmisiin waltawan woimakkaasti, aiheuttaen monenkaltaisia leiskumisia, hyppyjä ja kuperkeikkoja. Tahdon tässä kertoa tapauksen siitä, miten maan rahwas pelkää automobiiliä niinkuin jotakin yliluonnollista, infernaalista oliota.
Olimme kerran autolla ajelemassa harwemmin asutuilla seuduilla sydänmailla. Mata oli onnistunut kaikin puolin hywin. Emme olleet ajaneet koko taipaleella muuta kuin kaksi koiraa kuoliaaksi ja peljättäneet yhden ukon myllykuorman sillalta jokeen. Oli pitkä suora tie wastassa, jota pitkin näkyi noin kolmisen kilometriä eteenpäin. Sen suoran tien toisesta päästä tuli hiljaa ajaen hewoskuorma ihmisiä, kaikkiaan kolme nehkeä rattailla — Jo kahden kilometrin takaa alkoi rattailla olewa naisihminen nousta ylös ja natoi hätämerkkejä esiliinallaan, kun oltiin puolentoista kilometrin päässä heistä, hyppäsiwät he kaikki alas rattailta ja ohjaaja ajoi hewosen tien syrjään torkkumaan. Sitten kun me ehdimme paikalle autoinemme, seisoi hewonen yksin maantiellä ja pureskeli lyhyttä ruohontyweä. Mies katseli peloissaan aidan takaa ja naishenkilö oli kawunnut tienwieressä olewalle korkealle mäennyppylälle ja seisoi siellä yhden wankan petäjän takana silmät pystyssä. Selitimme huutaen, ettemme me sinne saa ajetuksi ja ettei biiltä saisi sinne nostokraanallakaan. Akka huusi wastaan itkien:
— En minä tule maantielle ennenkuin te olette ainakin wirstan päässä .... Ei tuommisesta tiedä, waikka rupeaisi wielä lentämään.
Ja niine hywineen meidän täytyi jättää koko seurue siihen ihmettelemään.
Automobiiliä woi wielä käyttää paitsi pahan hajun lewittäjänä, myöskin wetelän sawiwellin heittäjänä tien wiereen, ainakin sellaisissa paikoissa, joissa kulkee taajemmalta ihmisiä, kuten: kirkkomatkoilla, markkinoilla y.m. wäen tungoksissa, jotka kohdat tottunut ajaja kyllä aikanaan ja mukawasti hawaitsee ilman neuwojaakin.
Jalankulkijain mielestä owat autonkuljettajat ottaneet tarkasti noudattaakseen seuraawaa ohjelsääntöä, nimittäin:
§:1.
Autolla on wäkijoukoissa ajettawa mahdollisimman lujaa, kaikki kaasupellit owat awattawa kaytettäwä nopeinta waihdetta.
§:2.
On sitä parempi mitä enemmän woi pelätellä arkoja hewosia ja hermostuneita jalankulkijoita tien oheen, ja peljättää kanoja nahkamunia munimaan.
§:3.
Kurwipaikoissa on ajettawa niin lujaan, että takapyörät liitämällä luisuwat jälestä. Jos on rumpuja tai heittopaikkoja tiellä, on niissä ajettawa niin kowaa, että ne waikuttawat tarpeellisella tehokkuudella.
§:4.
Signaalitorwi woi olla kyllä mukana ja kunnossa, mutta sitä ei ole käytettäwä tugoksissa, ainoastaan yksinäisellä metsätiellä woi sen kanssa kouruuksiaan töräytellä.
§:5.
Jarrulaitoksen ei tarwitse olla kunnossa, ei ainakaan wilkasliikkeisimmillä paikoilla ajettaessa.
§:6.
Jos joku eläwäolento jää pyörien alle, niin ei tarwitse ryhtyä muuhun toimenpiteisiin kuin wauhdinlisäämiseen wieläkin internaalisemmaksi.
Olen tässä tahtonut kuwata sitä puolta asiasta miten jalankulkijat suhtautuwat automobiileihin ja niillä ajajiin, ja minkälaisen käsityksen he owat niistä itselleen luoneet.
Jos me nyt katsomme toista puolta asiasta ja tarkastamme sitä automobiilillä ajawien kannalta. woimme heidän mielipiteensä tulkita lyhyesti näin sanoen:
— Kyllä me automobiilillä ajajat olemme sentään eri poikia. Hassuja owat jalankulkijat, hapuroiwat ja koikkelehtiwat sinne ja tänne, niin ettei pääse kunnollinen ihminen kulkemaankaan — hewosensakin opettawat pelkäämään ja puhaltelemaan. Oma syynsä jos ajawat alle, minkä sille woi, eihän se ainakaan meidän wikamme ole — ja mitäs päästäwät järjettömiä luontokappaleita maantielle — ja kaikenikäisiä järjettömiä mukuloita - - -.
Juu ... että puoli on toisella jos toisellakin.
Meidän ei kai näinollen auttane muu kun odotella kärsiwällisesti siksi kunnes saamme lenkoneen takapuoleemme, joka miehelle ja laskettelemme sen kanssa niin että warikset ja harakat suut auki meitä töllistelewät ja tuhistuttawat sieraimiansa pahan bensiinin hajun takia.
Kaarlo Edvin (Etti) Joutsen (sukunimi vuoteen 1906 Hellsberg; 3. heinäkuuta 1886 Pertteli
– 5. marraskuuta 1967) oli suomalainen kirjailija. (Lähde: Wikipedia)
|