Takaisin ETUSIVULLE

HAKEMISTO -sivulle
vaskio-logo1
Tekstiä ja kuvia vanhoista Vaskiota koskevista asioista ja tapahtumista:
 - Vaskion wanha saarnahuone
 - Vaskion rukoushuone
 - Perukirja vuodelta 1868
 - Vaskion seurakunta ja Vaskion kuntahanke
 - Vanha Vaskio lehdissä

Vaskion vanha saarnahuone

Teksti ja kuvat: Jarmo Niinistö

Vanha saarnahuone 1802–1907

Ensimmäinen merkintä mahdollisesta Vaskion saarnahuoneesta on vuodelta 1778. Silloin Halikossa pidetyssä piispantarkastuksessa vaskiolaiset pyysivät, että heille pidettäisiin aiempaa enemmän kirkonmenoja. Tästä voi päätellä, että täällä jo silloin oli, ja ehkä jo pitkään oli ollut käytössä jokin saarnahuone. Oliko se jossain muualla ollut rakennus, ei tiedetä, mutta Sahan talon länsipuolelle, lähelle sitä rakennettu saarnahuone on varmuudella ollut käytössä ainakin v.1802, koska sen vuoden maaliskuulta on kokouspöytäkirja juuri siellä pidetystä, Pentti Jaakko Ingnatiuksen johtamasta kirkonkokouksesta. Vaskiolaiset pyysivät silloin lisää jumalanpalveluksia ehdottaen, että jos apulainen Juhana Fredrik Sevon saisi joka toinen sunnuntai tulla saarnaamaan, niin vaskiolaiset antaisivat heinien ja halkojen lisäksi hänelle viljaa 3-4 kappaa vuodessa jokaista taloa kohden ja 1-2 kappaa torppaa kohden. Tähän Ingnatius myöntyi ehdolla, että myös piispa ja tuomiokapituli hyväksyvät menettelyn. Päätöksestä valittivat Turun tuomiokapituliin halikkolaiset Israel Saramäki ja 7 muuta. Heidän mielestään Ingnatius ylitti valtuutensa, sillä kirkolle ja köyhille emäkirkossa haavilla kerättävät varat vähenevät, kun Vaskiolla lisätään jumalanpalvelusten määrää. Tuomiokapitulin vastineessa todettiin, että piispantarkastuksessa Halikossa v.1778 oli papistoa kehotettu mahdollisimman usein pitämään jumalanpalveluksia Vaskiolla, joten siihen ei ole muistuttamista, varsinkaan kun myös Vaskiolla haavilla kerätyt varat on luovutettu kirkon kassaan. Myöhemminkin vaskiolaiset tekivät erillissopimuksia papiston kanssa samoista syistä. Muistitiedon mukaan 1800-luvun lopulla tuo vuosimaksu oli tilallisilta kuorma halkoja ja 6 leiviskää heiniä. Lehmän omistavat tilattomat taas maksoivat kukin 2 naulaa voita. Alkuaan nuo maksut sai kappalainen yksin, mutta myöhemmin myös kirkkoherra sai niistä osansa. Tarinan mukaan vanha saarnahuone oli tehty Joensuun kartanon silloin omistaman Turilan talon asuinrakennukseen tarkoitetuista hirsistä. Tupaosasta oli tullut liian iso ja siksi sen valmiiksi veistetyt hirret annettiin rukoushuoneen rakentamiseen. Tietoa ei voi varmentaa, mutta kertoman mukaan hirret olivat olleet alkuaan jossain muualla, koska niissä oli näkyvissä parrunlovia. Saarnahuoneen ulko-ovi oli rakennuksen eteläpäädyssä, siinä oli umpikuisti. Vesikattona oli jyrkkäharjainen tuohikatto. Katon harjalla oli sisäänkäynnin puolella risti ja toisessa päädyssä tuuliviiri. Välikattoa ei ollut, joten sisältä katsoen kattovuoliaiset, tuohikaton aluslaudoitus ja paikoin tuohet olivat näkyvissä. Saarnahuoneen sisällä ulko-oven yläpuolella oli pieni lehteri. Lähes neliömäisen huoneen seinät olivat hirsipintaisia. Alttari oli pohjoispäädyssä, pieni sekin, koska sen eteen pyhälle ehtoolliselle mahtui vain kolme henkilöä kerrallaan. Pienikokoinen alttaritaulu oli aiheeltaan ”Rikas mies ja Lasarus”. Taulu korvautui uudella vuonna 1892, kun Sortavalassa elänyt taiteilija August Lindgren maalasi alttaritaulun ja lahjoitti sen entisen kotiseutunsa pyhättöön. Saarnahuoneen penkit oli tehty kirveellä veistetyistä lankuista ja seinissä oli katajaisia koukkuja lakkien ripustamista varten. Katossa riippui puusta sorvaamalla tehty kahdeksanhaarainen kynttiläkruunu. Rakennuksessa ei ollut lämmitystä. Sakaristoakaan ei rukoushuoneessa ollut ja siksi oli sovittu, että viereisestä Sahan talosta saatiin papin käyttöön pieni porstuakamari niiksi päiviksi, joina kirkonmenoja täällä pidettiin. Sopimukseen kuului myös kahvitarjoilu papille. Korvauksena kaikesta tästä Sahan elopellolle saatiin vuosittain yhdeksi päiväksi töihin Vaskion yökuntien vuorollaan järjestämää sadonkorjuuväkeä.






KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI!







Piirroskuva Uusi Aura -lehdessä 9.8.1930


Mitään soittokonettakaan ei saarnahuoneessa ollut, mutta esiveisaajan, eli laulunjohtajan vaskiolaiset palkkasivat. Toimenhaltijaa kutsuttiin kylällä ”olkilukkariksi” koska tehtävästä suoritettuun palkkaan kuului aluksi jokaisesta talosta vuosittain kerätty ”kahlo”, eli lyhde olkia sekä kolehti vuodessa. Vuosien saatossa oljet vaihtuivat ruiskappoihin. Kirkonmenojen alkamisesta ei Vaskiolla silloin ilmoitettu kellojen soitolla, koska niitä ei ollut. Tarinan mukaan soitto korvattiin hakkaamalla jollain halolla tai seipäällä rukoushuoneen ulkoseinää. Tuon puisen kumun muistelu saattaisi olla syynä leikkimieliselle ja vieläkin käytetylle lausahdukselle; ”Vaskiol on puutaivas”. Toinen selitys ”puutaivaalle” on jo mainittu tuohikatto. Luultavasti taivas on alkanut vesikaton rapistuessa pilkottaa tuohien ja aluslautojen välistä penkissä istuneiden silmiin ja näky on muistuttanut tähtitaivasta. Ensimmäisen kerran katto korjattiin kesällä 1859 . Korjaustyön rakennusmestariksi valittiin torppari Kustaa Enblom Kierlan Kulmalasta. Hänelle maksettiin rahapalkka, viisi ruplaa, mutta muut kustannukset katettiin siten, että tarveaineet koottiin Vaskion taloista manttaalin mukaan, kun taas päivätyöt tehtiin savujen mukaan. Seuraavan kerran katon korjaus tehtiin 20 vuotta myöhemmin, silloinkin mestarina oli samainen Kustaa Enblom. Silloin tehtiin myös aita rukoushuoneen ympärille, sen avulla oli tarkoitus suojata tonttia karjalta ja helpottaa alueen siistinä pitämistä. Vuosien myötä rukoushuone kaikin puolin rapistui ja vaskiolaiset pohtivat pitkään sen peruskorjausta tai jopa uuden rakentamista. Vihdoin vuonna 1902 valittiin toimikunta suunnittelemaan peruskorjausta. Halikon kirkonkokouksessa asia oli esillä, kysyttiin, josko koko seurakunta osallistuisi tuleviin kustannuksiin. Kokouksessa kuitenkin päätettiin vain lisäedustajien, K.W. Hollménin ja Emil Toivosen nimeäminen vaskiolaisten toimikuntaan. Vahvistettu suunnittelutoimikunta jätti työnsä tuloksena seurakunnan kirkonkokoukselle kaksi erillistä ehdotusta. Hollménin ja Toivosen ehdotus oli, että saarnahuone korjataan, koska se on hyvällä maaperällä ja hirret ovat vielä terveitä. Ne olivat tosin joistain kohdin vääntyneet paikoiltaan ja kivijalka samoin. Vauriot pitäisi lausunnon mukaan korjata ja rakentaa saarnahuoneeseen välikatto, koska nykyään vesikaton kaikki kömpelöt rakenteet ovat suoraan penkeissä istujien nähtävissä. Toimikunnan vaskiolaisten edustajien lausuntoa ei ole tallella, mutta päätöksiä korjauksista tai uudisrakentamisesta ei vielä silloin saatu aikaan. Nykyään saarnahuoneen paikalla on ketjulla aidattu muistokivi ja paikalle johtavat kiviportaat. Muistan tuon kiven tulleen pystetyksi 1950-luvulla. Kiven muistolaattaan on kaiverrettu Emil Niinistön piirroksen mukainen kuva saarnahuoneesta sekä vuosiluvut 1778–1908.




KLIKKAA KUVA ISOMMAKSI!
Lisätietoja sekä Vaskion seurakunta- ja kuntahankkeista että Vaskion nykyisestä kirkosta ja sen edeltäjistä on luettavissa Kari Alifrostin kattavasta teoksesta Meidän kylän kirkko, Vaskion kirkko ja kannatusyhdistys 1908- 2008. Kirjaa voi kysyä vaskiolaisilta tai Vaskion kirkkoyhdistykseltä.
 
Takaisin ETUSIVULLE

HAKEMISTO -sivulle