Vaskion rukoushuone

Takaisin ETUSIVULLE

HAKEMISTO -sivulle

Tekstiä ja kuvia vanhoista Vaskiota koskevista asioista ja tapahtumista:
- Vaskion wanha saarnahuone
- Vaskion rukoushuone
- Perukirja vuodelta 1868
- Vaskion seurakunta ja Vaskion kuntahanke
- Vanha Vaskio lehdissä
- Susijuttuja v.1936
- Vaskjolaist praakkamist

Vaskion rukoushuone

Jatkoa artikkeliin "Waskion wanha saarnahuone".

Teksti: Jarmo Niinistö

Vaskion rukoushuone

Ajatus Vaskion rukoushuoneyhdistyksen perustamisesta oli syntynyt, ja 12.5.1906 pidettiin saarnahuoneessa maaviljelijä Oskar M. Toivolan koolle kutsuma kokous. Vaskion Rukoushuoneyhdistys perustettiin ja valittiin sille toimikunta, siis hallitus johon valittiin O.M.Toivola, K.Mäki, U.W. Suominen, K.Rosendahl, J.Suominen, E.Nieminen, J.Niinistö, U.Lindroos, K.Paasivaara, K.Laaksonen ja J.Jansson. Samassa kokouksessa pyydettiin seurakuntaa luovuttamaan vanha saarnahuone uuden rakennusaineiksi. Korvauksena tästä yhdistys antaisi kerran kuussa uuden rukoushuoneensa ilman korvausta Jumalanpalveluksen pitopaikaksi. Tähän pyyntöön saatiin suostumus, joten rakennushanke alkoi edetä. Osa kyläläisistä halusi uuden rukoushuoneen entiselle paikalle Sahan talon luokse, osa väestä kannatti rakentamista keskemmälle kylää, lähelle koulua, ja osa taas ehdotti paikaksi Toivilan Sirkkalaa. Sahan tilan omistajan kanssa ehdittiin jo tehdä maakauppa ehdoilla, että entinen vuokratontti saadaan lahjoituksena ja samalla ostetaan lisää tonttimaata. Tässä vaiheessa enemmistö vaskiolaisista jo kannattikin rakentamista keskeiselle paikalle, koulun lähelle. Uuden rukoushuoneen paikka varmistui, kun Joensuun kartanon omistaja, kreivi Carl Alexander Armfelt, tarjosi tarvittavan tonttimaan Kuttilan Jokisadon tilan maista 25 markan vuosivuokrasta tynnyrinalalta. Uuden rukoushuoneen piirustukset tilattiin turkulaiselta arkkitehtitoimisto E. Strandellilta ja päästiin aloittamaan rakennustyö. Valmista saatiin ripeästi, ja uuden rukoushuoneen vihkiäisjuhlaa päästiin viettämään 25.8.1908 . Turun Sanomat kirjoitti tuosta juhlasta pitkän artikkelin, m.m. sen, että vihkiäisjuhlan juhlajumalanpalvelukseen osallistui , vaikka sisällä paikkoja on vain 400. SakariasTallgren saarnasi ja Halikon kirkkokuoro johtajanaan kanttori- urkuri Kaarlo Valdemar Rosenborg- Runolinna esiintyi. Iltapäivällä jatkettiin juhlaa puheilla ja lauluesityksillä. Ravintolasta tuli tuottoja 250 mk, urkurahaston hyväksi koottu kolehti tuotti 140 mk ja lehti toteaa tuon juhlan olleen onnistuneimpia mitä paikkakunnalla yleensä on pidetty. Lehti toteaa vielä, että rukoushuoneyhdistyksellä on vain 5.000 mk:n velka, vaikka rakennuksen arvo on n.17.000 mk. Rahanarvon muutoksen mukaan nuo summat olisivat nyt velka n.23.500 euroa ja talon arvo n. 80.000 euroa. Vaskion rukoushuoneyhdistys keräsi varoja toimintaansa monin tavoin. Ompeluseura keräsi myyjäisistään tuloja, kyläläiset auttoivat talkoilla ja keräyksillä yhteistä asiaa. Salon seudun Kunnallislehdessä oli m.m. 1908 joulukuussa kiitosilmoitus Vaskion kauppaliikkeille, koska ne olivat lahjoittaneet normaalisti asiakkaidensa joululahjoihin tarkoitetut varat uuden rukoushuoneen hyväksi. Silti talous oli tiukalla, varoja lukkarin palkkaukseen ei ollut, joten piti pyytää apua seurakunnalta. Keväällä 1909 Vaskiolla pidettiin Halikon kirkonkokous, jonka päätöksellä palkkaus vain jätettiin koko kulmakunnan yhteiseksi huoleksi ja määräksi periä kaikilta ripillä käyneiltä vuosittain 15 penniä. Seuraavana vuonna kirkonkokous antoi veisaaja-soittaja August Hiltuselle luvan pyynnöstä itse kerätä palkkansa vaskiolaisilta.

Palkka oli pieni, joten Hiltunen päätti ajoittaa keruun ihan Joulun aluspäiviin. Kumion koulun opettaja, A.V. Linnaluoto, saatiin lupautumaan rukoushuoneen soittajaksi ja laulunjohtajaksi syksystä 1916 alkaen, koska edeltäjänsä, Nummen koulun opettaja Kalle Kiukainen siirtyi Pajulan kouluun eikä sieltä käsin enää halunnut jatkaa. Palkkaustapa oli muuttunut, sillä Linnaluodon palkaksi määriteltiin 120 mk vuodessa. Kun soittokertoja tulikin jopa 24 vuodessa ja matkaa oli Kumiosta 8 km Vaskiolle, niin kulku varsinkin talvisin oli hankalaa, kun polkupyörää ei voinut käyttää. Palkasta vielä koontimies Laaksonen pidätti itselleen 10 %, eikä vuosipalkka inflaation laukatessa enää riittänyt edes uuden kenkäparin ostoon. Palkankorotusta ei kuulunut, joten Linnaluoto lopetti työn elokuussa 1919. Seuraajaksi kanttori-soittajan toimeen saatiin kiertokoulunopettajaksi Vaskion piiriin palkattu Juho Koli. Muistelmissaan Vihtori Linnaluoto kertoo tuosta rukoushuoneen toimestaan, että kiirettä piti, kun virsitaululle mahtui vain pari virttä kerrallaan ja messujen väli oli lyhyt. Vanhasta pedaaliharmonista hän piti, koska kertoi, että jalkiolla sai komean säestyksen, ja sormia ei sitten paljoa tarvittu kolmiäänisiin sävelmiin. Myös lauluääni vahvistui kerta kerralta. Vaikeuksia oli alkuun virren sävelmän muuttaminen papin messun sävellajiin, sillä kuten hän kirjoitti, ”siihen A.Törnudd ei ensinkään opastanut”. Linnaluoto hartaana kristittynä piti työstään rukoushuoneessa koska totesi; ” sai niin läheltä seurata pappien puheiden ja ajatusmaailman sisältöä sekä saarnoissa että Rukoushuoneen kesäjuhlien päivällispöydässä”. Vaskion rukoushuoneyhdistys oli 1920-luvulle tultaessa yhdessä alueen asukkaiden, ja Halikon seurakunnan kanssa toimien saanut hengellisen toiminnan Vaskiolla vakaille raiteille, vain talousasiat aiheuttivat huolta. Alkoikin herätä ajatus oman seurakunnan ja ehkä kunnankin perustamisesta. Linnaluodon mukaan erityisesti opettaja Emil O. Rynkä oli innokkaasti ajamassa tuota eroa Halikosta, siis oman seurakunnan ja kunnan saamista Vaskiolle.

Vaskion kirkko

Vaskion kirkko 1959-, hautausmaa 1958- sekä kellotapuli

Vaskion rukoushuone on täyttänyt tehtävänsä kyläläisten hengellisen elämän tukikohtana, mutta 1950-luvun puolivälissä tuli esiin ajatus saada Vaskiolle oma hautausmaa ja kirkko. Loppuvuodesta 1955 rukoushuoneyhdistys tarjosi seurakunnalle lahjana puolen hehtaarin hautausmaaksi varattua aluetta rukoushuoneen vierestä. Ehtona oli, että alue kunnostetaan hautausmaaksi ennen rukoushuoneen 50-vuotisjuhlaa 1958. Ehdotus hyväksyttiin ja hankittiin vielä tarkoitukseen samansuuruinen lisäalue, joten hautausmaan kooksi saatiin 1 ha. Maanrakennustöissä käytettiin apuna vaskiolaista talkooapua. Syksyllä 1958 päästiin juhlimaan rukoushuoneen vuosijuhlaa ja vihkimään hautausmaa käyttöönsä. Myös Hautausmaan myötä oli Vaskiolle saatu kirkon tunnusmerkit. Vielä tuli saada rukoushuoneelle kirkon arvo. Näin tapahtui helmikuussa 1959, silloin järjestetyssä juhlajumalanpalveluksessa arkkipiispa Ilmari Salomies vihki Vaskion rukoushuoneen Vaskion kirkoksi. Kirkko tarvitsi myös kellotapulin. Sen suunnitteli rakennusmestari Åke Särkinen, ja eri vaiheiden jälkeen kellot soivat ensimmäisen kerran joulukuussa 1967. Kellotapulin vihkiäisiä vietettiin sitten kirkon 60-vuotisjuhlien merkeissä 25.8.1968.

Lisätietoja sekä Vaskion seurakunta- ja kuntahankkeista että Vaskion nykyisestä kirkosta ja sen edeltäjistä on luettavissa Kari Alifrostin kattavasta teoksesta Meidän kylän kirkko, Vaskion kirkko ja kannatusyhdistys 1908- 2008. Kirjaa voi kysyä vaskiolaisilta tai Vaskion kirkkoyhdistykseltä.