Ensimmäinen suuri kokous oman seurakunnan saamiseksi pidettiin joulukuussa 1923. Silloin valtuutettiin herastuomari A. Salminen, tilanomistajat Paavo Kirstilä ja J. Korkeavuori sekä opettaja O.Rynkä anomaan Turun tuomiokapitulilta toimia Vaskio-nimisen seurakunnan muodostamiseksi. Perusteltu anomus aiheutti vuosia jatkuneen kokousten sarjan, vastineita ja niiden täydennyksiä laadittiin. Asenteet olivat jyrkkiä, halikkolaiset vastustivat ehdottomasti eroa mutta vaskiolaiset eivät halunneet ryhtyä asiassa mihinkään sovitteluihin. Vuoden 1928 keväällä tuomiokapituli lopulta puolsi eroa ja jätti asian Valtioneuvoston päätettäväksi. Nyt maaherra sai tehtäväkseen tiedustella Halikon kunnanvaltuuston mielipidettä seurakuntaerosta. Valtuuston enemmistö vastusti eroa; se tulee vaskiolaisille erittäin kalliiksi. Tämän jälkeen vaskiolaiset jättivät 445 henkilön allekirjoittaman anomuksen Valtioneuvostolle Vaskion erottamiseksi myös kunnallisesti Halikosta. Alun perin oli kai tarkoituskin saada molemmat erot voimaan, mutta v.1926 voimaan tullut uusi laki asiassa erotteli kunnallisen ja seurakunnallisen itsenäistymisen toisistaan. Valtioneuvosto pyysi vastinetta Halikon kunnanvaltuustolta, joka kumosi anomuksen väitteitä; vaskiolaiset eivät ole huonommassa asemassa kuin naapurikuntien rajaseudut, veroja maksetaan vähemmän kuin keskimäärin Halikossa, kouluja on jopa keskimääräistä enemmän ja väkiluvuksi tulisi vain 1635 henkilöä. Lisäksi todettiin, että anomuksen oli allekirjoittanut vain pieni vähemmistö perheistä, joukossa on lisäksi 10 ulkokuntalaista ja kaksi kahdesti allekirjoittanutta. Allekirjoittajina on myös 26 sellaista perhettä, joita ei ole verotettu lainkaan. Lopuksi valtuusto vielä vetoaa vastineessaan taloudellisiin syihin, kuntaerossa molempien verot tulisivat nousemaan, varsinkin pienemmässä, siis Vaskiolla, kaksinkertaistumaan. Syyskuussa 1929 tuli Valtioneuvoston päätös; Anomus Vaskion kunnan muodostamiseksi on hylätty. Esittelijän ilmoituksen mukaan vaadittava asukasluku 2000 ei täyty, toisaalta toimintakyky edellyttäisi vähintään 50.000 veroäyrin kertymää, Vaskiolta niitä kertyisi vain 32.624. Vaskiolla ei myöskään ole kärsitty vääryyttä kansakoulujen sijoittelussa. Näitten syitten takia Vaskio edelleen jäi osaksi Halikon kuntaa.
Toinen Valtioneuvoston päätös tuli vain pari viikkoa edellisen jälkeen, Valtioneuvosto oli hyväksynyt Vaskion itsenäiseksi seurakunnaksi. Jo vuoden 1930 alusta vaskiolaiset vapautettiin Halikon seurakunnalle suoritettavista kirkollisista maksuista, ja heti myös aloitettiin määrätyt osuuksien jaot seurakunnan virkatalojen maista, seurakunnan rahastoista, ja veloista. Päätöksessä määrättiin myös kirkkoherran ja lukkariurkurin palkat, sekä kirkon, pappilan ja hautausmaan hankkiminen. Päätös aiheutti pettymyksen. Seurakuntaeron ehdot olivat huonot, joten perustaminen tulee kalliiksi, ja kuntaeron epääminen vei pohjaa koko hankkeelta. Saatua eroa ryhdyttiin kuitenkin panemaan toimeen. Huhtikuussa 1930 pidettiin kirkonkokous rovasti G.Rosendahlin johdolla. Kirkkoneuvostoon valittiin opettaja Kalle Tähtinen, tilalliset A. Rosendahl, K.Paasivaara, E.Laine (myöh. Alastalo), J.Mänkäri ja A.Helenius. Kirkonisännöitsijäksi valittiin opettaja A.V.Linnaluoto. Ensiksi tuli hankkia hautausmaa-alue. Helmikuussa 1931 kirkkoneuvosto osti Joensuun kartanolta rukoushuoneen tontin ja sen vierestä n. 0,5 ha peltomaata, johon Opetusministeriö antoi luvan hautausmaan perustamiseen. Vaskion kirkonkokous oli koolla taas kesäkuussa 1931. Siinä kannatettiin laajasti liittymistä takaisin Halikon seurakuntaan. Koko hankkeen mainittiin johtuneen siitä, että haluttiin korkean kunnallisveron, 13 penniä äyriltä, takia irtautua Halikosta ja siksi piti ensin hakea eroa seurakunnasta. Nyt näyttää seurakunnasta eroamisen tulevan hyvin kalliiksi. Asiassa seurasi vuosia kestänyt yhdistymisneuvottelujen sarja. Vaskiolaiset esittivät liittymisen ehdoksi sen, että pappien pitää kahdesti kuukaudessa pitää rukoushuoneessa Jumalanpalvelus ja järjestää neljä vanhusten rippiä vuodessa. Halikkolaiset suostuivat jumalanpalvelusten määrään, mutta eivät osallistumaan niiden kustannuksiin. Lisäksi vaskiolaisten pitäisi maksaa eron aikana rästiin jääneet kirkolliset maksut. Asetetun sovintolautakunnan välitysehdotus asiassa hylättiin Vaskiolla. Parin vuoden päästä kuitenkin tuomiokapitulin ehdotus hyväksyttiin lähes sovintolautakunnan entisen ehdotuksen mukaisena sekä Vaskiolla että Halikossa. Vielä yhden valituskierroksen jälkeen, keväällä 1936 Valtioneuvosto määräsi Vaskion seurakunnan jälleen liitettäväksi Halikkoon. Periksi piti antaa, jumalanpalveluksia Vaskion rukoushuoneessa järjestetään kerran kuukaudessa, lisäksi vuodessa neljä ylimääräistä, samoin kaksi vanhusten rippiä. Papiston matkakulut ja rukoushuoneen lukkarin palkka suoritetaan yhteisistä varoista. Erovuosien ajalta maksamatta jääneistä maksuista Halikon seurakunnalle suoritetaan 20.000 markan korvaus. Vaskion seurakunnan jäännösvaroista muodostetaan rahasto rukoushuoneen ja hautausmaan kunnossa pitoon. Näin määrättiin. Elokuussa 1936 pidettiin Vaskion seurakunnan omaisuuden luovutustilaisuus. Vaskion seurakuntarahaston nimiin siirtyi 45000 mk rahaa sekä tontit rukoushuoneen ja hautausmaan osalta. Näiden hoito uskottiin Vaskion rukoushuoneyhdistykselle. Monivaiheinen, lähes 13 vuotta kestänyt, kustannuksia sekä erimielisyyksiä aiheuttanut hanke oli tullut päätökseen.